sunnuntai 24. kesäkuuta 2018
torstai 21. huhtikuuta 2016
lauantai 19. lokakuuta 2013
sunnuntai 15. kesäkuuta 2008
Kesäpäivänseisaus
Kesäpäivänseisaus on pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden pisin päivä, ja sijoittuu joka vuosi välille 20.–22. kesäkuuta. Aurinko paistaa kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Aurinko on pohjoisimmillaan vuotuisessa liikkeessään eli Auringon deklinaatio on suurimmillaan.
Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella Aurinko ei laske lainkaan. Kesäpäivänseisauksen jälkeen yö alkaa taas pidentyä.
Eteläisellä pallonpuoliskolla kyseessä on vastaavasti vuoden lyhin päivä eikä Aurinko nouse lainkaan eteläisen napapiirin eteläpuolella.
maanantai 2. kesäkuuta 2008
Kalevala
"Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
itse korvin kuullakseni, nähä näillä silmilläni,
onko neittä Pohjolassa, piikoa Pimentolassa,
jok' ei suostu sulhosihin, mielly miehi'in hyvihin."
"Kalevalatar, kaunis neiti, se on sormilta sorea,
aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä,
liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla
yhtä, toista toimitellen kahen kattilan kesellä.
Näki puikon lattialla: poimi puikon lattialta.
"Katselevi, kääntelevi: 'Mitä tuostaki tulisi
Kavon kaunihin käsissä, hyvän immen hyppysissä,
jos kannan Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin?'
"Kantoipa Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
Kapo kaksin kämmeninsä, hykerti käsin molemmin
molempihin reisihinsä: syntyi valkea orava.
"Noin se neuvoi poikoansa, oravaistansa opasti:
'Oravainen, kummun kulta, kummun kukka, maan ihana!
Juokse tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan:
mieluisahan Metsolahan, tarkkahan Tapiolahan!
Nouse puuhun pienoisehen, taiten tarhalatvaisehen,
jottei kokko kouraiseisi eikä iskis' ilman lintu!
Tuo'os kuusesta käpyjä, petäjästä helpehiä,
ne kanna Kavon kätehen, oluehen Osmottaren!'
"Osasi orava juosta, pöyhtöhäntä pyörähellä,
pian juosta matkan pitkän, välehen välit samota,
salon poikki, toisen pitkin, kolmannen vähän vitahan
mieluisahan Metsolahan, tarkkahan Tapiolahan.
"Näki kolme korpikuusta, neljä pienoista petäätä;
nousi kuusehen norolla, petäjähän kankahalla.
Eikä kokko kouraisnunna, iskenynnä ilman lintu.
"Katkoi kuusesta käpyjä, petäjästä päitä lehvän.
Kävyt kätki kynsihinsä, kääräisi käpälihinsä;
ne kantoi Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
"Kapo pisti kaljahansa, Osmotar oluehensa:
eip' ota olut hapata, juoma nuori noustaksensa.
"Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä,
ainakin ajattelevi: 'Mitä tuohon tuotanehe
oluelle happaimeksi, kaljalle kohottimeksi?'
"Kalevatar, kaunis neiti, se on sormilta sorea,
aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä,
liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla
yhtä, toista toimitellen kahen kattilan kesellä.
Näki lastun lattialla: poimi lastun lattialta.
"Katselevi, kääntelevi: 'Mitä tuostaki tulisi
Kavon kaunihin käsissä, hyvän immen hyppysissä,
jos kannan Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin?'
"Kantoipa Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
Kapo kaksin kämmeninsä, hykerti käsin molemmin
molempihin reisihinsä: syntyi näätä kultarinta.
"Niin se neuvoi nääteänsä, orpolastansa opasti:
'Näätäseni, lintuseni, rahankarva kaunoiseni!
Mene tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan:
kontion kivikololle, metsän karhun kartanolle,
jossa karhut tappelevat, kontiot kovin elävät!
Kourin hiivoa kokoa, käsin vaahtea valuta,
se kanna Kavon kätehen, tuo olallen Osmottaren!'
"Jopa taisi näätä juosta, rinta kulta riehätellä.
Pian juoksi matkan pitkän, välehen välit samosi,
joen poikki, toisen pitkin, kolmannen vähän vitahan
kontion kivikololle, karhun louhikammiolle.
Siellä karhut tappelevat, kontiot kovin elävät
rautaisella kalliolla, vuorella teräksisellä.
"Valui vaahti karhun suusta, hiiva hirveän kiasta:
käsin vaahtea valutti, kourin hiivoa kokosi;
sen kantoi Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
"Osmotar oluehensa, Kapo kaatoi kaljahansa:
ei ota olut hapata, mehu miesten puurakoia.
"Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä,
ainakin ajattelevi: 'Mitä tuohon tuotanehe
oluelle happaimeksi, kaljalle kohottimeksi?'
"Kalevatar, kaunis neiti, tyttö sormilta sorea,
aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä,
liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla
yhtä, toista toimitellen kahen kattilan välillä.
Näki maassa palkoheinän: poimi maasta palkoheinän.
"Katselevi, kääntelevi: 'Mitä tuostaki tulisi
Kavon kaunihin käsissä, hyvän immen hyppysissä,
jos kannan Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin?'
"Kantoipa Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
Kapo kaksin kämmeninsä, hykerti käsin molemmin
molempihin reisihinsä: mehiläinen siitä syntyi.
"Niin se neuvoi lintuansa, mehiläistänsä opasti:
'Mehiläinen, lintu liukas, nurmen kukkien kuningas!
Lennä tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan:
saarelle selälliselle, luo'olle merelliselle!
Siell' on neiti nukkununna, vyö vaski valahtanunna,
sivulla simainen heinä, mesiheinä helmassansa.
Tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kaavussasi
heleästä heinän päästä, kukan kultaisen kuvusta;
se kanna Kavon kätehen, tuo olallen Osmottaren!'
"Mehiläinen, lintu liukas, jopa lenti jotta joutui.
Pian lenti matkan pitkän, välehen välit lyhenti,
meren poikki, toisen pitkin, kolmannen vähän vitahan
saarehen selällisehen, luotohon merellisehen.
Näki neien nukkunehen, tinarinnan riutunehen
nurmelle nimettömälle, mesipellon pientarelle,
kupehella kultaheinä, vyöllänsä hopeaheinä.
"Kasti siipensä simahan, sulkansa mesi sulahan
helevässä heinän päässä, kukan kultaisen nenässä;
sen kantoi Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
"Osmotar oluehensa, Kapo pisti kaljahansa:
siit' otti olut hapata, siitä nousi nuori juoma
puisen uuen uurtehessa, korvon koivuisen sisässä;
kuohui korvien tasalle, ärjyi päällen äyrähien,
tahtoi maahan tyyräellä, lattialle lasketella.
"Oli aikoa vähäisen, pirahteli pikkaraisen.
Joutui juomahan urohot, Lemminkäinen liiatenki:
juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikkä verevä
oluelta Osmottaren, kaljalta Kalevattaren.
"Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä,
hän tuossa sanoiksi virkki: 'Voi, poloinen, päiviäni,
kun panin pahan oluen, tavattoman taarin laitoin:
ulos korvosta kohosi, lattialle lainehtivi!'
"Punalintu puusta lauloi, rastas räystähän rajalta:
'Ei ole pahaoloinen, on juoma hyväoloinen,
tynnyrihin tyhjettävä, kellarihin käytettävä
tynnyrissä tammisessa, vaskivannetten sisässä.'
"Se oli oluen synty, kalevaisten kaljan alku;
siitä sai hyvän nimensä, siitä kuulun kunniansa,
kun oli hyväoloinen, hyvä juoma hurskahille:
pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle,
hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan."
http://runeberg.org/kalevala/
itse korvin kuullakseni, nähä näillä silmilläni,
onko neittä Pohjolassa, piikoa Pimentolassa,
jok' ei suostu sulhosihin, mielly miehi'in hyvihin."
"Kalevalatar, kaunis neiti, se on sormilta sorea,
aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä,
liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla
yhtä, toista toimitellen kahen kattilan kesellä.
Näki puikon lattialla: poimi puikon lattialta.
"Katselevi, kääntelevi: 'Mitä tuostaki tulisi
Kavon kaunihin käsissä, hyvän immen hyppysissä,
jos kannan Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin?'
"Kantoipa Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
Kapo kaksin kämmeninsä, hykerti käsin molemmin
molempihin reisihinsä: syntyi valkea orava.
"Noin se neuvoi poikoansa, oravaistansa opasti:
'Oravainen, kummun kulta, kummun kukka, maan ihana!
Juokse tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan:
mieluisahan Metsolahan, tarkkahan Tapiolahan!
Nouse puuhun pienoisehen, taiten tarhalatvaisehen,
jottei kokko kouraiseisi eikä iskis' ilman lintu!
Tuo'os kuusesta käpyjä, petäjästä helpehiä,
ne kanna Kavon kätehen, oluehen Osmottaren!'
"Osasi orava juosta, pöyhtöhäntä pyörähellä,
pian juosta matkan pitkän, välehen välit samota,
salon poikki, toisen pitkin, kolmannen vähän vitahan
mieluisahan Metsolahan, tarkkahan Tapiolahan.
"Näki kolme korpikuusta, neljä pienoista petäätä;
nousi kuusehen norolla, petäjähän kankahalla.
Eikä kokko kouraisnunna, iskenynnä ilman lintu.
"Katkoi kuusesta käpyjä, petäjästä päitä lehvän.
Kävyt kätki kynsihinsä, kääräisi käpälihinsä;
ne kantoi Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
"Kapo pisti kaljahansa, Osmotar oluehensa:
eip' ota olut hapata, juoma nuori noustaksensa.
"Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä,
ainakin ajattelevi: 'Mitä tuohon tuotanehe
oluelle happaimeksi, kaljalle kohottimeksi?'
"Kalevatar, kaunis neiti, se on sormilta sorea,
aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä,
liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla
yhtä, toista toimitellen kahen kattilan kesellä.
Näki lastun lattialla: poimi lastun lattialta.
"Katselevi, kääntelevi: 'Mitä tuostaki tulisi
Kavon kaunihin käsissä, hyvän immen hyppysissä,
jos kannan Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin?'
"Kantoipa Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
Kapo kaksin kämmeninsä, hykerti käsin molemmin
molempihin reisihinsä: syntyi näätä kultarinta.
"Niin se neuvoi nääteänsä, orpolastansa opasti:
'Näätäseni, lintuseni, rahankarva kaunoiseni!
Mene tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan:
kontion kivikololle, metsän karhun kartanolle,
jossa karhut tappelevat, kontiot kovin elävät!
Kourin hiivoa kokoa, käsin vaahtea valuta,
se kanna Kavon kätehen, tuo olallen Osmottaren!'
"Jopa taisi näätä juosta, rinta kulta riehätellä.
Pian juoksi matkan pitkän, välehen välit samosi,
joen poikki, toisen pitkin, kolmannen vähän vitahan
kontion kivikololle, karhun louhikammiolle.
Siellä karhut tappelevat, kontiot kovin elävät
rautaisella kalliolla, vuorella teräksisellä.
"Valui vaahti karhun suusta, hiiva hirveän kiasta:
käsin vaahtea valutti, kourin hiivoa kokosi;
sen kantoi Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
"Osmotar oluehensa, Kapo kaatoi kaljahansa:
ei ota olut hapata, mehu miesten puurakoia.
"Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä,
ainakin ajattelevi: 'Mitä tuohon tuotanehe
oluelle happaimeksi, kaljalle kohottimeksi?'
"Kalevatar, kaunis neiti, tyttö sormilta sorea,
aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä,
liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla
yhtä, toista toimitellen kahen kattilan välillä.
Näki maassa palkoheinän: poimi maasta palkoheinän.
"Katselevi, kääntelevi: 'Mitä tuostaki tulisi
Kavon kaunihin käsissä, hyvän immen hyppysissä,
jos kannan Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin?'
"Kantoipa Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
Kapo kaksin kämmeninsä, hykerti käsin molemmin
molempihin reisihinsä: mehiläinen siitä syntyi.
"Niin se neuvoi lintuansa, mehiläistänsä opasti:
'Mehiläinen, lintu liukas, nurmen kukkien kuningas!
Lennä tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan:
saarelle selälliselle, luo'olle merelliselle!
Siell' on neiti nukkununna, vyö vaski valahtanunna,
sivulla simainen heinä, mesiheinä helmassansa.
Tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kaavussasi
heleästä heinän päästä, kukan kultaisen kuvusta;
se kanna Kavon kätehen, tuo olallen Osmottaren!'
"Mehiläinen, lintu liukas, jopa lenti jotta joutui.
Pian lenti matkan pitkän, välehen välit lyhenti,
meren poikki, toisen pitkin, kolmannen vähän vitahan
saarehen selällisehen, luotohon merellisehen.
Näki neien nukkunehen, tinarinnan riutunehen
nurmelle nimettömälle, mesipellon pientarelle,
kupehella kultaheinä, vyöllänsä hopeaheinä.
"Kasti siipensä simahan, sulkansa mesi sulahan
helevässä heinän päässä, kukan kultaisen nenässä;
sen kantoi Kavon kätehen, hyvän immen hyppysihin.
"Osmotar oluehensa, Kapo pisti kaljahansa:
siit' otti olut hapata, siitä nousi nuori juoma
puisen uuen uurtehessa, korvon koivuisen sisässä;
kuohui korvien tasalle, ärjyi päällen äyrähien,
tahtoi maahan tyyräellä, lattialle lasketella.
"Oli aikoa vähäisen, pirahteli pikkaraisen.
Joutui juomahan urohot, Lemminkäinen liiatenki:
juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikkä verevä
oluelta Osmottaren, kaljalta Kalevattaren.
"Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä,
hän tuossa sanoiksi virkki: 'Voi, poloinen, päiviäni,
kun panin pahan oluen, tavattoman taarin laitoin:
ulos korvosta kohosi, lattialle lainehtivi!'
"Punalintu puusta lauloi, rastas räystähän rajalta:
'Ei ole pahaoloinen, on juoma hyväoloinen,
tynnyrihin tyhjettävä, kellarihin käytettävä
tynnyrissä tammisessa, vaskivannetten sisässä.'
"Se oli oluen synty, kalevaisten kaljan alku;
siitä sai hyvän nimensä, siitä kuulun kunniansa,
kun oli hyväoloinen, hyvä juoma hurskahille:
pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle,
hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan."
http://runeberg.org/kalevala/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)